maanantai 9. kesäkuuta 2014

Aries-Teatterin uusin esitys: Teatterin Vihaaja

Hei!

Aries-Teatteri sai juuri päätökseensä edellisen projektinsa Yksinäistä ja nyt on aika siirtyä eteenpäin. Kohti uusia tuulia ja ennen kaikkea kohti uusi projekteja. Teatterin Vihaaja on Arieksen uusin tuotos, joka saa ensi iltansa perjantaina 1.8. Laukaan nuorisotalolla.

Teatterin Vihaajassa päähenkilö painiskelee omien syvien tuntemustensa kanssa. Pelko, ahdistus, epätoivo jopa viha ovat  jatkuvasti läsnä kun hän yrittää valmistautua illan esitykseen ja tajuaa ettei hän pysty siihen. Hän joutuu kohtaamaan yksin kaikista pelottavimman asian: itsensä.

Näyttelijöitä en todellakaan ole valinnut sattumalta vaan harkitsin pitkään ketkä Arieslaisista sopivat parhaiten rooleihin. Pohdintaan vaikutti mm. näyttelijän taito, asenne sekä ulkoinen olemus ja lopulta päädyin ratkaisuun, johon olen erittäin tyytyväinen. Olen valinnut täysin oikeat henkilöt oikeisiin rooleihin ja se on myös yksi merkittävin syy, miksi olemme jo nyt hyvässä tahdissa. Haluan että esityksestäni ei tule sellainen kuin miksi sen  kirjoittaessa kuvittelin, vaan paljon parempi. Pystyvätkö näyttelijät siihen? Aivan varmasti!

Harjoittelemme tällä hetkellä Laukaan nuorisotalolla, joka on jälleen koko kesän käytössämme. Harjoitukset ovat kestäneet vasta pari viikkoa. Työtä on todella paljon jäljellä mutta olemme myös saaneet jo paljon aikaan.

Omassa teatterissa on se hyvä puoli, että voi itse toteuttaa omia visioitaan ja ideoitaan tekstin muodossa. Ei tarvitse aina ottaa valmista tekstiä ja lähteä sen pohjalta luomaan jotakin, vaan voi tehdä kaikki aivan itse, käsikirjoitusta myöten. Se on raskaampi tie, mutta minusta myöskin palkitsevin.

Tämä on toinen ohjaukseni Ariekseen ja samalla myös Aries-teatterin tähän asti suurin projekti. L-teoria oli komedia, nyt on aika tehdä vakavampaa jonka koen myös paljon haasteellisempana. Tämä ei tosin ole vain haaste minulle vaan koko Ariekselle. Haasteet on kuitenkin tehty voitettaviksi ja elokuun 1. päivä on luvassa jotain todella mahtavaa.

Joni Hyvönen
Taiteellinen johtaja

torstai 24. huhtikuuta 2014

Yksinäistä @ Aries-Teatteri

Aries-Teatterin Yksinäistä -näytelmän ensi-ilta lähestyy, hurjaa!

Näytelmän teksti on ohjaaja Sinin ja meidän näyttelijöiden yhteinen tuotos. Se kertoo lyhyitä tarinoita elämästä ja yksinäisyydestä. Kaikki meistä ovat joskus yksinäisiä. Joskus on hyvä olla yksin. Yksinolo ja yksinäisyys ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa. Yksinäisyys voi pahimmillaan olla koko elämää lamaava tunne. Se voi olla vahva muista ihmisistä eristävä kokemus. Jokaisen yksinäisyys on kokemuksena omanlainen. Yksinäisyys voi olla mukana kulkeva tunne, perässä raahattava taakka tai menetetty ystävä.

Takana on jo monet treenit, mutta edessä vielä muutama hyvin tärkeä harjoitus ennen ensi-iltaa. Näytelmä elää vielä esityskaudella ja valmiita emme ole koskaan, mutta eilisissä harjoituksissa alkoi jo näkyä sitä varmuutta ja onnistumista mitä esityksiä varten tarvitaan. Tehtävää vielä kuitenkin on!

Tässä hieman esimakua harjoituksista kuvien muodossa:







Mun seura kelpaa kun ei ole ketään muuta seuraksi
  



Nyt olet kumarainen vanhus


Ystävän haluaisin kyllä



Pieni tyttö, silmissä yksinäisyyden ensi-ikävä
  


22 tuntia päivässä yksin 7 kertaa viikossa




Esitysajat ovat seuraavat:

Ensi-ilta: Su 18.5 Klo: 12
Ma 19.5 Klo: 20
Su 25.5 Klo: 12
Ma 26.5 Klo: 20
Ke 28.5 Klo: 20
To 29.5 Klo: 19
Su 1.6 Klo: 16


Paikkana toimii vanhaan tapaan Laukaan nuorisotalo osoitteessa Sarakuja 2, 41340 LAUKAA
Tässä linkki näytelmän Facebook -tapahtumaan.

Käsikirjoitus: Sini Moberg, Kaija Ryytty, Emmi Koivisto, Essi Pekkarinen & Assi Lahtonen
Ohjaus: Sini Moberg
Rooleissa: Kaija Ryytty, Emmi Koivisto, Essi Pekkarinen & Assi Lahtonen
Puvustus: Paula Bäckman
Liput: 5€
Varaukset: 0505750799



Aurinkoista kevättä ja kesän odotusta toivottaa Kaija!




Valokuvat: Paula Bäckman
Käsittely: Kaya

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Aries-Teatterin kevään prokkis valmistuu pikkuhiljaa!

Täällä kirjoittelee Sini, kevään prokkiksen ideoija ja ohjaaja. Eli kevään Aries-teatterin prokkis on tosiaan minun esikoisohjaukseni. Ikinä en ole teatteria ohjannut, joten jännitys on todella suuri! Se, mitä minun ja prokkiksen työryhmän idoista valmistuu, on nähtävillä toukokuussa. Onneksi työryhmä prokkiksessa on vallan mainio ja avulias, joten esityksen valmistuminen ei ole pelkästään minun vastuullani. Olemme osittain käsikirjoittaneet esityksen tekstin yhdessä. Lisäksi esityksessä tullaan muun muassa käyttämään eräiden minulle läheisten ihmisten kirjoittamia runoja.

Esitys ei ole välttämättä kovin "perinteistä" teatteria, jos niin voi sanoa. Tai ainakaan sen valmistamistapa ei ole perinteisintä. Esitys on rakentunut (ja tulee rakentumaan) yhteisten keskustelujen, harjoitusten ja mietintöjen pohjalta. Esitys käsittelee yksinäisyttä ja sen kokemuksia. Pohjalla on muun muassa keskustelut, joita yhdessä olemme asiasta käyneet, sekä minun omat kokemukseni omasta ja muiden yksinäisyydestä. Totuushan on, että kaikki meistä ovat joskus yksinäisiä. Minä ainakin olen. Joskus on hyvä olla yksin. Yksinolo ja yksinäisyys ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa. Yksinäisyys voi pahimmillaan olla koko elämää lamaava tunne. Se voi olla vahva muista ihmisistä eristävä kokemus. Ihminen voi olla yksinäinen myös ihmisten ympäröimänä. Jokaisen yksinäisyys on kokemuksena omanlainen.

Prokkiksen harjoituksia on takana muutamat, edessä vielä reilusti, joten kokonaisuus on vielä todella hajanainen ja tulee varmasti muuttumaan vielä moneen otteeseen. Hienointa tähän asti on ollut se, että olen ainakin itse ollut esityksestä todella innoissani, ja on ollut mukavaa huomata, että muu työryhmä on myöskin innostunut esityksestä ja sen aiheesta. Työryhmähän meillä prokkiksessa on melko pieni, ja sekin saattaa tulla tässä kevään aikana vielä muuttumaan. Mutta katsotaan, miten käy. Palataan asiaan tuonnempana!

Jännittävää kevättä toivottelee Sini!


Sirja Moberg: "Menetyksen pelko", 2011

lauantai 22. helmikuuta 2014

Arieslaiset

Aries-Teatterin kotisivut ovat kutakuinkin valmiina. Kunhan vielä löydämme sopivan tilan internetin maailmasta itsellemme, niin sivut ovat nähtävissä kaikelle kansalle.

Kotisivuja odotellessa voi katsastaa blogimme uuden linkin "Arieslaiset", joka löytyykin tuosta blogin ylälaidasta. Siellä on esitelty meitä, ketkä olemme Ariesta pyörittämässä; taustalla, hallinnossa, näyttelemässä, tekniikassa jne. Monenlaista hommaa on. Joillakin on mainittu tiettyjä vastuualueita, mutta yhdessä me tätä harrastusta puskemme eteenpäin!

Me arieslaiset olemme joukko teatterista ja sen tekemisestä kiinnostuneita nuoria -ja vähän vanhempiakin. Hyvösen Joni tuli vuoden 2012 lopulla juttelemaan minulle allekirjoittaneelle ideastaan perustaa ihan oma teatteri. Olimme tuolloin Jonin kanssa tutustuneet juurikin teatteriharrastuksen myötä. Minua asia kiinnosti ja niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen. Arieslaisiksi haalimme teatteriharrastuksen kautta ystäviä ja tuttavia puolin ja toisin, ja pian meitä oli kymmenkunta innokasta nuorta mukana. Viralliseksi Aries tuli vuoden 2013 kesäkuussa.

Tällaisen homman perustaminen ei toki ole aivan yksinkertaista, ja kiinnostuksen lisäksi tarvitaan myös vakavaa suhtautumista ja sitoutumista teatterin tekemiseen, vaikka tämä onkin meille harrastus. Olemme kuitenkin harrastuksemme lyöneet astetta virallisemmaksi ja vakavammaksi. Ensimmäinen vuosi on ollut opettavainen monellakin saralla, mutta erityisesti hallinnollisten ja talousasioiden kannalta. Vaikka ensimmäiset esityksemme olivatkin onnistuneita, lähdemme nyt viisastunein mielin kohti uusia projekteja.

Vielä en lupaa seuraavan projektin julkistusta, mutta ehkäpä paikoin saamme kuulla uutta materiaalia tulevan jutun vastaavalta...

Teatterikuulumisiin!

Love, Kaya

torstai 16. tammikuuta 2014

Arieksen uusi blogi ja uuden toimintakauden alku!

Hei vaan! Tässä kirjoittelee Aries-Teatterin tuottaja/monitoimi-ihminen Kaija. Teatterimme aloitti toimintansa viimevuoden keväällä.

Aries-Teatterin ensimmäinen toimintakausi on takana menestyksekkäästi, ja uuden toimintakauden myötä avaamme myös uuden blogin osoitteeseen aries-teatteri.blogspot.fi. Vanha blogimme vuodatuksessa ei siis enää ole käytössä vaan alamme pitämään blogiamme täällä bloggerissa.

Vuonna 2013 teimme ensimmäiset kaksi näytelmäproduktiota teatterissamme. Kesällä allekirjoittaneen ohjauksessa ensi-iltansa sai beat-sukupolven ihmistyypistä ja eräänlaisesta taiteilijaporukasta kertova näytelmä Kunpa minä olisin sinä. Syksyllä puolestaan valmistui toinen näytelmämme, kahden kämppäkaverin keskusteluista muodostunut komedia L-Teoria, jonka ohjasi toinen perustajistamme Joni Hyvönen.


Kunpa minä olisin sinä -näytelmän keskushahmot Mikael ja Hra Andersson
Kuva: Emmi Koivisto

L-Teorian Tatu ja Jake
Kuva: Emmi Koivisto

Hauska sattuma, molempien näytelmien kuvissa samat näyttelijät :) L-Teoria oli kahden miehen dialogi, Kunpa minä olisin sinä:ssä näyttelijöitä oli yhteensä seitsemän.

Molemmat näytelmät olivat onnistuneita, joskin hyvin erilaisia sisällöltään, teemoiltaan ja genreltään. Yhdistävä tekijä oli kuitenkin oma käsiala. Kunpa minä olisin sinä pohjautui Amerikoissa vaikuttaneiden beat-kirjailijoiden tarinoihin, mutta tapahtumat oli tuotu Suomeen 1960-luvulle, L-Teoriassa taas teksti oli Jonin käsialaa alusta loppuun. Molemmat näytelmät esitettiin Laukaan nuorisotalolla, mutta L-Teorian saimme esittää vielä kahdesti Monitaidetila Ikkunassa Jyväskylässä.

Vuosi 2014 lähti käyntiin teatterissamme hyvillä mielin ja valmiina uusiin näytelmiin ja projekteihin. Juuri tänään pidimmekin vuoden ensimmäisen kokouksen ja kartoitimme hieman missä mennään. Ideaa ja puhetta oli jo uusista prokkiksista, mutta näistä kuitenkin turinoita myöhemmin, kun ne ovat ajankohtaisia :)


Lopuksi vielä mieltä piristänyt katsojan palaute, bongattu Laukaa-Konnevesi lehdestä:





Teatterikuulemisiin!

Love, Kaya